Valmista kesäkeittiössä!

Monta viikkoa siinä meni, mutta eilen saimme vihkiä remontoidun kesäkeittiön käyttöön ystävien vierailun merkeissä!

Tässä kuva, josta näkyy tuo vanhan ja uuden värimaailman ero; pimeästä loukosta vaaleaksi kesähuoneeksi:

kesäkeittiö_remontti

Hieman minua harmittaa tuon pirttikaluston väri. Mies öljysi kaluston keväällä ennen kuin olin saanut ahaa-elämyksen remontista. Niinpä väri hiukan rikkoo harmonian; nyt haluaisin sen valkoiseksi tai harmaaksi. Menköön nyt kuitenkin toistaiseksi näin ja mietitään sitten asiaa uudestaan, kun on seuraavan käsittelyn aika.

Takaseinällä on grillausalue:

grilli

Vanha grilli veteli viimeisiään, joten hankimme nyt tässä yhteydessä uuden. Käryt lähtevät taivaan tuuliin, kun mies asensi grillin yläpuolelle liesituulettimen – ja siinä kätevästi samalla tuli valot ”pirttiin”. Sähköthän tähän kesäkeittiöön on jo tulleet aikaisemminkin, mutta lamppuja ei ole ollut. Ja kyllä minä muutenkin ajattelen, että kun illat pimenevät, niin kynttilälyhdyt tuokoot tunnelmaa.

Tuolla grillin vasemmalla puolella näkyy kaappi, jonka päälle muodostui kätevästi taso keittolevylle ja mahdollisille sisältä roudattaville muille kodinkoneille kuten tässä kuvassa näkyvälle leivänpaahtimelle. Kyseinen kaappi on ollut virkaheittona toistakymmentä vuotta meidän autotallissa ja pääsi näin käyttöön. Rakensin siihen sivuseinät paneelilaudasta ja kannen liimapuulevystä.

Kannellinen roska-astia syntyi maalipöntöstä:

roskis

Ensin poistin kantosangan. Sitten liimasin kanteen ontelokuteesta tehdyn letin ja kovetin sen tekstiilinkovetusaineella. Maalia pintaan ja kirpparilta löytynyt kahva kanteen. Ja viimeinen silaus pitsistä, jonka kovetin myös tekstiilinkovetusaineella.

Verhot ja verhotangot hankin Ikeasta mahdollisimman edullisesti:

verhot

Vaikka johtotähtenä olikin hinta (ulos ei viitsi kalliita hankkia), niin löysin mielestäni oikein hyvin tänne sopivat.

Kirpputorilta löysin muutaman euron viulun:

viulu

Soittimista en mitään ymmärrä, mutta tämän viulun kunto oli semmoinen, että sillä ei kyllä enää soitella, joten en potenut (kovin) huonoa omaatuntoa kun spraymaalasin sen valkoiseksi.

Myös leipälaatikko löytyi samalla kertaa kirpparilta:

leipälaatikko

Laatikko oli alun perin puunvärinen. Ihanalle punoskannelle ei tarvinnut tehdä mitään, mutta puuosat hioin, maalasin ja lakkasin säänkestävällä lakalla. Pitsi on kiinnitetty ja kovetettu tekstiilinkovetusaineella.

Maatalouskaupan Juuttisäkki on säilytyspaikkana tyynyille ja vilteille:

juuttisäkki

Myös nämä tyynyt ja viltit ovat mahdollisimman edullisia Ikeasta. Ompelin tyynyille helposti pesuun irrotettavat päälliset kirppikseltä löytämästäni kankaasta.

Ihanan naulakon löysin muutama vuosi sitten joensuulaisesta sisustusliikkeestä, jonka nimeä en muista:

naulakko

Oli vaan silloin aikanaan pakko ostaa naulakko, kun se on niin ihana, vaikka oikein järkevää paikka ei ole tähän saakka ollutkaan. Mutta kesäkeittiöön se sopii täydellisesti!

Hyttyssavuja varten on oma uuni, joka löytyi Suonenjoelta, Koskelon matkailukeskukseen tänä kesänä avatusta ihanasta sisustuskaupasta:

hyttyssavu-uuni

Ja voihan tuossa uunissa kynttilääkin polttaa.

Lintuverhot voi kiinnittää pois oviaukon edestä sivulle verhokoukuilla, jotka löytyivät omista vanhoista varastoista:

lintuverhonpidike

Halpa-hallin alesta löysin kivan keinun:

_MG_7179

Sen verran olen jo ehtinyt testailla, että tässä on mukava keinutella ja istua neulomassa tai lukemassa. Suunnitelmissa on vielä tehdä keinun pariksi rahi, jotta halutessaan saa jalat suoraksi.

Mainokset
Kategoria(t): Kierrätysmateriaalit, Ompelu, Remontti, Sisustaminen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

3 vastausta artikkeliin: Valmista kesäkeittiössä!

  1. Pirkko sanoo:

    Kesäkeittiöstä kuoriutui rempan myötä upeatunnelmainen!

  2. nukketalo sanoo:

    näyttää tosi hyvältä!!

  3. tuulatekee sanoo:

    Kiitos! Maria, kirjasi on aivan ihana. Ostin sen Forssan markkinoilta ja se oli ahmittava samana iltana läpi kokonaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s