Sorvin ääreen

Olen vielä toipilaana sairauslomalla polvileikkauksen jälkeen, joten tämä postaus ei kerro työhön paluustani. Tänään postissa tuli äitienpäivälahjaksi saamani Proxxonin minisorvi sekä sorvaustaltat ja niinpä pääsin sananmukaisesti sorvin ääreen.

2015-05-21 19.14.49

En elämän kuuna päivänä ole sorvannut eikä minulla ole pienintäkään hajua koko hommasta tähän mennessä. Isälläni oli sorvi ja hän teki vaikka mitä hienoja juttuja, mutta en koskaan vaivautunut edes vierestä hommaa seuraamaan. Mies on luvannut, että neuvoo, mutta hän ei ollut tänään kotona. No, eipä muuta kuin päiväkahvin aikana pikainen itseopiskelu YouTubesta, jossa ukkelit sorvailivat toinen toistaan hienompia tekeleitä videoilla. Lähinnä koetin sisäistää, että minkälaisia talttoja käyttävät mihinkin hommaan ja miten päin niitä pidellään.

Ensin mulla oli pyöreää mäntykeppiä, kun ajattelin että jos se pehmeämpänä työstyisi helpommin. No siitä ei tullut kyllä yhtään mitään. Vaihdoin sitten koivuiseen kukkakeppiin sekä askartelutikkuun ja vähän aloin päästä jyvälle hommasta. Siihen on varmasti pitkä matka, että suunnittelee tekevänsä jotakin tiettyä ja toteuttaa sen, mutta sen verran tässä tuli kokeiltua, että kyllä tuonkin homman vissiin voi oppia. Tietysti on kenties saada hyvä neuvoja joltakin, joka hommasta jotakin tajuaa. Olen muistuttanut itseäni siitä, että saadessani aikanaan sähkökäyttöisen kuviolehtisahan, en ollut sellaistakaan ikinä käyttänyt ja nyt uskaltaisin väittää osaavani sahailla jo ihan mukiinmenevästi.

Ihka ensimmäisestä sorvauksestani tein lampunjalan. Pohjana on valmis puukuvio. Vieressä vielä läpimitaltaan 3 mm:n askartelutikkuun tehtyä kokeilua. Eli kyllä tämä varmasti on ihan käyttökelpoinen kapine jopa 1:48 mittakaavassa!

2015-05-21 19.12.59

Advertisements
Kategoria(t): Uncategorized. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Sorvin ääreen

  1. Pirkko sanoo:

    Onnea uuden sorvin johdosta ja teräviä talttoja!
    Vaikuttaa mukavalta hommalta 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s