Kesäfarkut

Tässäpä ensimmäinen Momokolle tekemäni asukokonaisuus, eli vaaleat farkut, printtipaita, virkattu poncho ja kassi. Hyvinhän nuo vaatteet istuvat, vaikka valmistusvaiheessa ei ollutkaan nukkea jolle tehdä välisovituksia. Mutta käytössä oli siis hyvät kaavat.

_MG_6731

_MG_6770

_MG_6773

_MG_6775

_MG_6777

Meidän koti alkaa muuttua entistä enemmän minun harrastuskeskukseksi. Mies on päivät töissä ja minä kun olen yksikseni kotona sairauslomalaisena enkä vielä pääse oikein mihinkään liikkusalle, niin homma näyttää lähtevän jo sujuvasti lapasesta. En pysty vielä kovin pitkiä aikoja olemaan jalka alas päin, mutta siitä huolimatta minulle on jo muodostunut erilaisia toimintapisteitä: Sohvalla lepuutan jalkaani ja siinä voi samalla lukea, selata nettiä, neuloa tai katsoa telkkaria (josta ei kyllä tule oikein yhtään mitään, mitä viitsii katsella). Työhuoneessa on sitten parempi tietokone skannereineen ja tulostimineen (kaavahommat ym.) ja ompelupiste. Vieraskammariin pystytin tänään pienen valokuvausstudion ja se saa nyt olla siellä pystyssä toistaiseksi. Vielä kun saan takaterassille nenänpaistamispaikan (=aurinkotuoli), niin homma alkaa olla aika hyvällä mallilla.

Mainokset
Kategoria(t): Momoko, Ompelu, Uncategorized, Virkkaus. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Kesäfarkut

  1. Pirkko sanoo:

    Heh, valokuvausstudio taitaa olla ihan tarpeeseen, sen verran ammattilaisen ottein Momoko tässä poseeraa 😉 ja mikäs on vaatteita esitellessä kun ompelujälki on ammattilaisen veroista!
    On kyllä ollu tosi hyvät kaavat kun noin hyvin vaatteet istuu 🙂

  2. Liisa sanoo:

    Mukavaa että sinulla on ollut mahdollisuus laittaa kotiinne erilaisia toimintapisteita. Ei tarvitse aina raivata romppeita pois kun lopettaa tekemisen.Helpottaa nyt sinun tilanteessa harrastamista. Ja kun on kiva harrastus, aikakin kuluu nopeammin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s